sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

Ompelupäivä

Innostuin taas pitkästä aikaa ompelemaan."Sukuun"on syntynyt uusi pienokainen ja koska vauvan vaatteita on niin ihana ommella,päätin tehdä -mariannekukka potkarit-ja kaveriksi tietysti punainen paita.


Omallekin lapselle on tulossa vaatetusta.Kissahousut on tehty samasta kankaasta kuin oma kokovartalohaalari ja kangas on just sopivaa housukankaaksi.Näitä täytyy siis tehdä useampi,kun kangastakin vielä on.Kissa on otettu inspiraationa jostain lasten piirretystä,sillä kun oli niin valloittavat suuret limenvihreät silmät.
Sovituskuvaa taas hieman haasteellisempi saada :D

Jaa´a!Mietin minä pidellessä tätä oranssiä sydänkangasta käsissäni.Miksi ihmeessä olen tällaista edes ostanut?!No se on kuitenkin ollut niin kauan hyllyssä,että oli pakko kokeilla jotain.Resorit on jotain jämäresoreita.No onhan se ainakin pirtsakka ;)
Ja jotain hillitympää.Sininen asu turkooseilla resoreilla.Tähän kankaaseen ei voinut edes aplikoida kun oli niin pehmeää ja ohutta.
Ulkona on nyt mukava leikkiä kun on lunta paljon.Pulkassa ei äitin harmiksi suostuta istumaan ollenkaan,eikä myöskään rattaissa enää.Joten kovin pitkälle lenkille ei voi lähteä,kun joutuu kuitenkin kantamaan koko matkan(vaikka pulkka olisi mukana)Mutta onneksi on pihan puisto ja pikkuautot.Myös peffamäkeä on mukava laskea vuorilta,kunhan ensin päästään kiipeämään ylös.
Tänään kaarteli tällainen leikkipuston yllä.Hrrrr!mua paleli jo pelkkä katselu.

5 kommenttia:

  1. Ihana setti vauvalle ja kissahousut tooosi kivat! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita olet taas tehnyt. Kerrassaan hurmaavaminustakin tuo kissa uhkeine silmineen.

    VastaaPoista
  3. ihania ompeluksia :)

    mäki näin kerran kaks tuommosta taivastarzania, mut ne istu joidenki propellihärpäkkeiden päällä. laitoin näyn migreenin piikkiin mut oli niitä muutki kuulema nähneet :)

    VastaaPoista
  4. Nuo potkarit on niin söpikset!

    VastaaPoista